Maailmankansalaisuus

 

siivoustalkoot

Suomen Pakolaisavun vieraana tehtiin vapaaehtoistyötä ja osallistuttiin siivoustalkoisiin Kampalan kaupunkipakolaisten kanssa.

Let´s get global hankkeessa tavoitellaan maailmankansalaisen tietojen ja taitojen vahvistamista

Let´s get global -hankkeen tavoitteena on oppia maailmankansalaisen tietoja ja taitoja. Maailmankansalaisen tietoihin ja taitoihin kuuluu ymmärtää YK2030 kestävän kehityksen tavoitteiden mukaista toimintaa. Siihen kuuluu myös globaalin vastuun ottaminen ja kantaminen ja pyrkimys rakentaa parempaa maailmaa.

Kompetenssikukkanen_362x315

Maailmankansalaisuuden kompetenssikukka kuvaa maailmankansalaisen eri osaamisalueita. Lähde: Opetushallitus.

 

Let´s get global -hankkeessa verkostoidutaan globaalien ongelmien ratkaisemiseksi yhdessä. Samalla kehitetään kotikansainvälisyyskasvatuksen tueksi globaalikasvatuksen materiaaleja.

Let´s get global -hankkeen ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin GlobaalikasvatusTET, jossa tutustuttiin globaalien kehityskysymysten parissa työskenteleviin järjestöihin ja verkostoiduttiin niiden kanssa. GlobaalikasvatusWORKSHOPISSA Suomen Pakolaisavussa järjestettiin myös workshop, jossa työstettiin järjestölle ja koulujen yhteistyötä.

Lisäksi tutustuttiin kulttuuriantropologien käyttämää etnografiseen tutkimusmenetelmää, jonka avulla voidaan oppia ja ymmärtää syvemmin kulttuurisia merkityksiä. Menetelmää sovellettiin YK2030 kestävän kehityksen ryhmätyössä.

Jyväskylän Let´s get global -tapaamisessa syksyllä 2017 otettiin ensimmäisen kerran SKYPE-yhteys Ugandaan Kampalaan Planin Smart up factoryn nuoriin. Heidän kanssaan hankkeen aikana on rakennettu ja syvennetty kehityskumppanuutta ja ratkottu Yk2030 kestävän kehityksen kysymyksiä.

WP_20170519_14_00_54_Pro

Vaikuttaminen ja viestintä ovat tärkeä maailmankansalaisen taitoja. Let´s get global -hankkeessa tutustuttiin keväällä 2017 median ja globaalien kehityskysymysten parissa toimivien järjestöjen työhön ja viestintään. YLE-vierailulla kuunnellaan Syyrian pakolaisuutta avaavan dokumentin syntytaustoja.

 

Vaasan lyseon lukion ja Jyväskylän lyseon lukion opettajat ja opiskelijat tekivät koulutus- ja verkostoitumismatkan Ugandaan tammikuussa 2018. Matkan aikana vierailtiin Planin Smartup Factoryssa, jossa kahden päivän aikana tutustuttiin paikan toimintaan, vierailtiin läheisessä slummissa ja tehtiin ryhmätöitä Agenda2030 tavoitteista.

Agenda2030-ryhmätyö käynnissä Planin Smartup Factoryssa Kampalassa Ugandassa. Pohjoisen ja etelän nuoret kohtasivat ja keskustelivat itselle tärkeistä kestävän kehityksen tavoitteista ja esteistä niiden toteutumisen tiellä. Yhdessä aktiivisesti haettiin ratkaisuja tavoitteiden toteuttamiselle ja yhteistyölle. Ugandan verkostoitumis- ja hankematkan aikana sovittiin Planin Smartup Factoryn kanssa SmartPAD-projektista, joka on pohjoisen ja etelän nuorten yhteinen hanke Agenda2030-tavoitekohta 4 ja 5 edistämiseksi.

IMG_0985

Tutustumisleikki käynnissä Planin Smartup Factoryn pihalla Kampalassa Ugandassa tammikuussa 2018.

Matkalla sovittiin, että Smartup Factoryn nuoret alkavat valmistaa kierrätettäviä terveyssiteitä tytöille, että he voivat jatkaa koulunkäyntiään myös kuukautisten aikana. Samalla kun siteitä jaetaan ja niiden valmistamista opetetaan työpajoissa, voidaan kertoa tytöille seksuaalioikeuksista. Tällä voidaan ehkäistä teiniavioliittoja ja teiniraskauksia. Näin tytöt voivat keskittyä paremmin koulunkäyntiin. Hankekoulut Suomessa ovat taas keskittyneet varojen keräämiseen Planin Smartup Factoryn käyttöön terveyssiteiden materiaalien ja esimeriksi ompelukoneiden hankkimiseksi.

Yhteydenpitoa ja aiheen käsittelyä Planin SmartupFactoryn kanssa on jatkettu yhteisessä WhatsAPP-ryhmässä ja Skype-kokouksissa. SmartPAD-projektiin on haastettu mukaan muita Unesco-kouluja ja tätä varten laadittiin toimintaohje syksyllä 2018.

facebook_1539593456235

Planin Smartup Factoryn ja Unesco-koulujen yhteinen hanke on SmartPAD-projekti, jonka tavoitteena on varmistaa tyttöjen koulunkäynnin jatkuminen myös kuukautisten aikana.

Matkalla tutustuttiin myös Suomen Pakolaisavun toimintaan Kampalan kaupunkipakolaisten parissa. Heidän kanssaan toteutettiin roskien siivouskampanja. Caring Handsissä perehdyttiin yrityksen perustamiseen köyhyyden kierteen katkaisemiseksi ja tehtiin vapaaehtoistyönä paperista helmiä. Lisäksi matkalla perehdyttiin laajasti paikalliseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan, historiaan ja uskontotilanteeseen. Uganda on kehittyvä talous, jossa ihmisten tuloerot ovat valtavat. Köyhimmässä asemassa olevilla ei ole mahdollisuutta koulutukseen.

Suomen Pakolaisavun vieraana tehtiin vapaaehtoistyötä ja osallistuttiin siivoustalkoisiin Kampalan kaupunkipakolaisten kanssa. Caring Handsissä tehtiin kokeiltiin paperikorujen valmistamista ja päästiin ostamaan myös valmiita koruja. Hanketoimijat ovat jatkaneet korujen myyntiä vapaaehtoistyönä Suomessa ja ohjanneet saadut varat järjestön toiminnan tukemiseen Kampalassa Ugandassa.

WP_20180119_13_17_24_Pro

Caring Hands -vierailulla pyöriteltiin paperihelmiä vapaaehtoistyönä Kampalassa Ugandassa tammikuussa 2018.

Hankekouluihin on perustettu globaalikasvatuksen Let´s get global -ryhmiä, joihin on rekrytoitu mukaan opiskelijoita. Ryhmien toiminnassa on hyödynnetty Planin Smartup Factoryn toimintaperiaatteita, joissa korostuvat osallistaminen ja vaikuttaminen sekä yhdessä innovointi ja tekeminen. Ryhmiin on pyritty rekrytoimaan mukaan maahanmuuttajataustaisia nuoria. Lisäksi ryhmät pyrkivät löytämään keinoja siihen, miten nuoret voivat olla toistensa tukena, jotta opiskelun esteet, kuten yksinäisyys ja syrjäytymisriski vähenisivät.

unesco003

Myyntipöytä valmistuu Unesco-koulupäiville syksyllä 2018. Samassa tilaisuudessa Let´s get global -hanke esittäytyi ja kertoi hankkeesta ja sen etenemisestä muille Unesco-kouluille.

Ryhmien tavoitteena on edistää laajasti Agenda2030 tavoitteiden toteutumista omissa kouluissa ja olla mukana toimeenpanemassa globaalikasvatuksen käytäntöjä. Ryhmät ovat kertoneet myös kouluissa Ugandassa kokemastaan ja näkemästään koulun muille opiskelijoille ja kouluissa vierailleille ulkomaalaisille vierailijoille. Ryhmät ovat aktiivisesti keränneet varoja myös Planin Smartup Factryn terveyssidekampanjaan, mutta myös Caring Handsille ja Suomen Pakolaisavulle. Lisäksi on tehty kansalaisaloite muovijätteen kierrättämisen edistämiseksi Suomessa.

llg009

Helsingin, Jyväskylän ja Vaasan Let´s get global -ryhmäläisiä koolla Vaasassa Let´s get global -päivillä syksyllä 2018.

 

Sierra Leone -projekti kasvatti maailmankansalaisia

Sierra Leone -projektin tavoitteena on auttaa pohjoisen ja etelän nuoria kasvamaan maailmankansalaisina.

Sierra Leone -projektin aikana vaasalaiset nuoret pitävät Maailmankansalainen -blogia, jossa käyvät läpi odotuksiaan ja hankkeen aikana oppimiaan asioita. Samalla tarjoutuu tilaisuus pohtia, mitä maailmankansalaisuus on omalla kohdalla ja mitä se merkitsee maailman köyhimpien nuorten kohdalla. Mitä taitoja maailmankansalaisuus edellyttää?  Onko kaikkien taitojen perusta sittenkin lukutaidossa?

 

WP_20140402_10_17_52_Pro

Sierra Leonessa hankematkalla keväällä 2014 maailmankansalaisen taitoja opittiin kohdattaessa Suomen pakoalisavun työharjoittelupaikoissa työskenteleviä nuoria sierraleonelaisia.

 

Sierra Leone -projektin Maailmankansalainen-blogin kirjoitukset löytyvät täältä:

https://letsgetglobalblog.wordpress.com/category/maailmankansalaisen-blogi/

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s